Unelma-ammattina pilotti

post thumb
Koulutus
kirjoittanut Valtteri/ 04 Dec 2020

Unelma-ammattina pilotti

Uneksitko pilotin ammatista, lentämisestä, matkustelusta ja vieraista maista? Siinä tapauksessa lentäjän ammatti saattaisi olla sinulle juuri se oikea. Lentäjän palkka on keskiverto palkkaa suurempi, koska ammatissa on paljon vastuuta ja riskien ottamista. Pilotti on koneen kapteeni, joten hän tarvitsee organisointikykyä ja johtamistaitoja. Joskus päätökset saattavat olla hyvinkin nopeita ja reaktioajat lyhyitä. Mikään päivä ei ole edellisen kaltainen.

Joidenkin lentoyhtiöiden sivuilta löytyy muun muassa infoa lentäjän ammatista ja muutaman kysymyksen testi, jolla voi kokeilla omaa soveltuvuuttaan pilotin ammattiin. Kenestä sitten voi tulla pilotti ja mitä lentäjältä oikein vaaditaan?

Mitä lentäjältä vaaditaan

Mikäli Siriussport ja lentäminen saavat sinut innostumaan, jatka lukemista. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi lentäjältä vaaditaan monia muitakin ominaisuuksia. Pilotiksi aikovalla tulee olla kyky noudattaa kaikkia annettuja sääntöjä. Ammatissa tarvitaan hyvä kielitaito. Rauhallisuus ja huolellisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia.

Lentäjältä vaaditaan hyvää fyysistä ja psyykkistä terveyttä, sillä ammatissa istutaan pitkiä aikoja ja se on psyykkisesti raskasta. Pilotti tarvitsee hyvät vuorovaikutustaidot, sillä lentäjä työskentelee jatkuvasti muiden ihmisten kanssa. Ammatissa pitää myös olla taito sopeutua erilaisiin tilanteisiin, sillä matkustamohenkilökunta ja työpari vaihtuvat jokaisella lennolla.

Vinkkejä pilotin ammattiin haluavalle

Mieti huolellisesti, oletko valmis tähän mielenkiintoiseen ja haastavaan ammattiin. Alla on mainittu muutamia vinkkejä siitä, miten pääset hakuprosessin kanssa alkuun.

• Vaaditaan vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai lukion päättötodistus
• Seuraa hakuajankohtaa Suomen ilmailuopiston tai Finnairin sivuilta
• Hakuprosessin kestoaika on kahdeksasta kuukaudesta vuoteen

Kenestä voi tulla pilotti

Eri lentoyhtiöillä saattaa olla oppilashaku eri aikoihin, joten kannattaa olla tarkkana päivämäärien kanssa. Lentäjän palkka voi houkutella tähän ammattiin, mutta kannattaa myös muistaa, että työ on hyvin haastavaa ja vastuullista. Välillä se voi tuntua hyvinkin raskaalta. Siinä pitää sopeutua epäsäännölliseen työrytmiin ja olla valmis matkustamaan lyhyelläkin varoitusajalla.

Ei pidä lannistua, vaikka koulutuksiin voi olla vaikea päästä. Valintaprosessit ovat usein pitkiä ja monivaiheisia. Hakijalla pitää olla puhdas rikosrekisteri sekä virheetön värinäkö. Haettaessa lentäjäksi tulee myös täyttää tietyt kriteerit pituuden ja painon suhteen. Tämän lisäksi hakijalta vaaditaan oikea koulutustausta. Pelkkä lentäjän palkka tuskin riittää hakukriteeriksi, sillä tähän ammattiin pitää olla aito mielenkiinto.