Tiesitkö, että maan etäisyys kuusta kasvaa kaiken aikaa? Kuun etäisyys maasta on 384 392 kilometriä, mutta kappaleet etääntyvät toisistaan noin 3,8 senttimetriä vuodessa. Tällä etääntymisvauhdilla kappaleet ovat viiden miljardin vuoden kuluttua etääntyneet toisistaan 190 000 kilometriä. Tuolloin voimme nähdä kuusta myös toisen puolen, jota emme nyt näe. Epäilemme kuitenkin, että onkohan kukaan meistä enää tuolloin todistamassa tätä ihmettä?

Kuinka maan etäisyys kuusta mitataan?

Näemme kuusta vain yhden puolen, koska kuu kiertää maata ja näyttää meille vain tasaisemman puolensa. Toista puolta kutsutaan kuun pimeäksi puoleksi, vaikka aurinko valaisee tasapuolisesti kuun kaikkia puolia. Emme kuitenkaan havaitse sitä täältä. Näemme puolen, jossa on meriä ja tasaisempi maasto. Pimeä puoli taas on meteoriittien hakkaama ja rosoisempi.

Etäisyyden mittaamiseen liittyy vahvasti ensimmäinen kuulento ja tämän jälkeen tapahtuneet onnistuneet kuulennot. Ilman niitä kuun ja maan etäisyyden mittaaminen olisi hankalampaa. Kuulennoilla Apollon miehistö jätti kuun pinnalle peilejä, joista lasersäteet voidaan heijastaa ja mittaus onnistuu. Ensimmäisen kerran ihminen kävi kuussa vuonna 1969. Miehistöön kuuluivat amerikkalaiset astronautit Neil Armstrong, Buzz Aldrin sekä Michael Collins.

Kuun syntytarina

Tarkalleen ei tiedetä, kuinka kuu on syntynyt. Vahvin olettamus on, että kuu on pieni palanen maaplaneetasta. Nykytietämyksen mukaan Aurinkokunnan syntyvaiheessa Theia niminen planeetta olisi törmännyt maahan. Törmäyksen voimasta irronneet palaset jäivät maan kiertoradalle ja aikojen saatossa yhdistyivät kuuksi. Tästä tapahtumasta on noin 4,6 miljardia vuotta, joten täysin varmaa tietoa ei ole.

Avainsanat:
Kuinka ensimmäinen kuulento ja maan etäisyyden mittaaminen kuusta liittyvät toisiinsa?

Maan etäisyys kuusta ja muita yllättäviä faktoja